






Heipsan kaikki!
Joulu meni hyvin, vaikka vähän erilainen olikin. Alotettiin joulu vaihtareiden ja muiden rotary-nuorten kanssa jo sunnuntaina, pidettiin isot nyyttärit ja hengailtiin ilta yhdessä. Jouluaattona täällä oli ihan tavallinen työpäivä, joten nukuin pitkään, skypettelin rauhassa Suomeen ja illasta auttelin kokkailussa. Perinteisen jouluruuan korvasi tänä vuonna pasta, pinaattipyörykät ja wienerleike. Jälkkäriksi kymmeniä erilaisia pullia ja mukkeja + joulutorttuja!! Anni oli reippaana niitä paistellut ja antoi meidän joulupöytään muutamat<3 Loppujen lopuksi taisin olla ainoa, kuka niistä oikeesti tykkäsi hehe..
Illallisen jälkeen vähän ennen keskiyötä availtiin joululahjat! Suomessa oon tottunut, että availlaan kauheella kiireellä kaikki samaan aikaan, mutta täällä avattiin yksi paketti kerrallaan :D Saatiinpahan aikaa kulumaan rattosasti! Mun perhe oli ihan mykistynyt kaikista lahjoista, mitä oli Suomesta saapunut :) Kiitos mummille kaikista villasukista ja nytpähän tuntee tämäkin perhe Pentikin<3
Lahjojen jälkeen lähettiin naisporukalla keskiyön messuun. Onneksi löydettiin Claudian kanssa sieltä tuttuja, niin ei aika käynyt ylitylsäksi. Täytyy kyllä myöntää, että oli ihan kiinnostavaa seurata katolilaista messua, jotkut asiat hämmästytti kummosesti :D
Väsyneinä yöllä kotiin ja suoraan nukkumaan.. Seuraavana päivänä lisää sukulaisia ja ruokaa... mm. parasta lasagnea mitä oon koskaan syönyt! Mahat täysinä lähdettiin iltakävelylle perheen kanssa satamaan (: Siinä palmujen alla kävellessä ei kyllä tuntunut joululta ollenkaan :D Mutta ihanaa oli vaan ottaa rennosti, kun kennelläkään ei ollut kiire minnekkään.
Keskiviikkona alottettiin aamulla leipomaan pipareita, mutta koska meijän uuni täällä on mikron kokoinen, ei saatu urakkaa valmiiksi kun tuli aika lähteä lounaalle. Ei siinä mitään, taikinapiparit jääkaappiin ja maaseutua päin! Meidät oli siis kutsuttu Lucan sedän mökille syömään, meitä taisi olla siellä parikymmentä yhteensä joululounaalla. Paistettiin pari pikkupossua, sitten friteerattiin kalaa ym. Lisäksi tietysti pastaa.. ja jälkkärinä host-äidin tiramisua, johon oon ihan rakastunut!!
Illalla loput piparit uuniin ja ollaan niitä pari päivää syöty tyytyväisinä (: Nyt oon laiskotellut kotona pari päivää, eilen käytiin perheen kanssa leffassa ja tänään pitäs lähtee kokeilee fit-boxingia, että voi syödä taas muutaman piparin lisää (;