Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. joulukuuta 2012

natale

DSC_0159 DSC_0150 DSC_0079 DSC_0118 DSC_0139 DSC_0112 DSC_0136

Heipsan kaikki!
Joulu meni hyvin, vaikka vähän erilainen olikin. Alotettiin joulu vaihtareiden ja muiden rotary-nuorten kanssa jo sunnuntaina, pidettiin isot nyyttärit ja hengailtiin ilta yhdessä. Jouluaattona täällä oli ihan tavallinen työpäivä, joten nukuin pitkään, skypettelin rauhassa Suomeen ja illasta auttelin kokkailussa. Perinteisen jouluruuan korvasi tänä vuonna pasta, pinaattipyörykät ja wienerleike. Jälkkäriksi kymmeniä erilaisia pullia ja mukkeja + joulutorttuja!! Anni oli reippaana niitä paistellut ja antoi meidän joulupöytään muutamat<3 Loppujen lopuksi taisin olla ainoa, kuka niistä oikeesti tykkäsi hehe..

Illallisen jälkeen vähän ennen keskiyötä availtiin joululahjat! Suomessa oon tottunut, että availlaan kauheella kiireellä kaikki samaan aikaan, mutta täällä avattiin yksi paketti kerrallaan :D Saatiinpahan aikaa kulumaan rattosasti! Mun perhe oli ihan mykistynyt kaikista lahjoista, mitä oli Suomesta saapunut :) Kiitos mummille kaikista villasukista ja nytpähän tuntee tämäkin perhe Pentikin<3
Lahjojen jälkeen lähettiin naisporukalla keskiyön messuun. Onneksi löydettiin Claudian kanssa sieltä tuttuja, niin ei aika käynyt ylitylsäksi. Täytyy kyllä myöntää, että oli ihan kiinnostavaa seurata katolilaista messua, jotkut asiat hämmästytti kummosesti :D

Väsyneinä yöllä kotiin ja suoraan nukkumaan.. Seuraavana päivänä lisää sukulaisia ja ruokaa... mm. parasta lasagnea mitä oon koskaan syönyt! Mahat täysinä lähdettiin iltakävelylle perheen kanssa satamaan (: Siinä palmujen alla kävellessä ei kyllä tuntunut joululta ollenkaan :D Mutta ihanaa oli vaan ottaa rennosti, kun kennelläkään ei ollut kiire minnekkään.

Keskiviikkona alottettiin aamulla leipomaan pipareita, mutta koska meijän uuni täällä on mikron kokoinen, ei saatu urakkaa valmiiksi kun tuli aika lähteä lounaalle. Ei siinä mitään, taikinapiparit jääkaappiin ja maaseutua päin! Meidät oli siis kutsuttu Lucan sedän mökille syömään, meitä taisi olla siellä parikymmentä yhteensä joululounaalla. Paistettiin pari pikkupossua, sitten friteerattiin kalaa ym. Lisäksi tietysti pastaa.. ja jälkkärinä host-äidin tiramisua, johon oon ihan rakastunut!!
Illalla loput piparit uuniin ja ollaan niitä pari päivää syöty tyytyväisinä (: Nyt oon laiskotellut kotona pari päivää, eilen käytiin perheen kanssa leffassa ja tänään pitäs lähtee kokeilee fit-boxingia, että voi syödä taas muutaman piparin lisää (;


torstai 27. joulukuuta 2012

Joulu Meksikossa

Hola bebeeees!

Nyt mulla on takanapäin elämäni ensimmäinen meksikolainen joulu! Jouluaaton aamupäivän haikeista tunnelmista huolimatta mulla oli tosi kiva joulu! :)

Jouluaaton päivä oli vielä ihan normaali päivä. Mun hostvanhemmilla oli vielä töitä, joten me lapsukaiset vaan hengailtiin kotona ja suunniteltiin illan ohjelmanumeroita :)
Noin kahdeksan maissa lähdettiin 26 hengen voimin isoäidin luokse viettämään iltaa/yötä. Alotettiin ilta syömällä jouluateria. Tänä jouluna pöytä ei kuitenkaan ollut ihan niin kattava, kuin mihin oon Suomessa tottunut. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja seura vielä parempaa! Ruuan jälkeen päästiin taas hakkaamaan piñataa ja syömään siitä sataneita karkkeja ;)

Sitten oli vuorossa meidän kehittelemät joulupelit! Aloitettiin sellasella lahjapelillä, jossa jokaiselle arvottiin yks lahja. Mukana oli lahjoja, joita kukaan ei haluais ja sellaisia, joita kaikki himoitsi! Mulla kävi kuitenkin tosi hyvä tuuri ja sain ihanan hajuveden!! :) Toinen peli oli laulukilpailu.
Jakauduttiin kahteen ryhmään. Tytöt ja pojat erikseen. Se ryhmä, joka tunnisti useamman laulun ja muisti sanat, oli voittaja. Uskokaa tai älkää, mutta meksikolaiset miehet osaa heittäytyä niin täysillä, että tällä kertaa ne voitti!

Pientä miinusta mun iltaan toi se, että ennen tota laulukilpailua mulle nous tosi korkee kuume enkä pystynyt nauttimaan loppuillasta niin paljon. Eilen multa ei lähtenyt ääntä ja tänäänkin oon kuumeillut.... Typerä flunssa!!

Joulupäivänä kokoonnuttiin taas isoäidin luokse syömään ja kattomaan porukalla leffoja. Rento meininki siis! Tänään mentiin syömään tacoja mun hostisän isoäidin luokse ja tutustuin taas uusiin sukulaisiin.

Meillä ei kuitenkaan lopu nää joulujutut ihan vielä. Meillä on vielä kaks lahjojenvaihtoiltaa! Ensimmäinen 31.12 ja toinen 6.1. Ihan kiva siis! Loppuviikon aion vaan viettää samallalailla kuin alkuviikonkin. Rennosti parantelemalla itseäni. Nyt sukellan lämpimien peittojen alle nukkumaan!

Buenas noches Mexico y buenas dias Finlandia <3 data-blogger-escaped-br="br">
Oona





sunnuntai 23. joulukuuta 2012

la mia classe

PB305365 PB305379 PB305290 PB305355 PB305293 PB305350 PB305370 PB305368

Huomenna on joulu!
Ulkona paistaa aurinko, lämpömittari näyttää kahtakymmentä ja mä paketoin lahjoja mun host-perheelle, vaikka ne tosissaan kielsi mua ostamasta niille mitään (; Joulufiilis ei oo kuitenkaan vielä kauheen korkee, toivottavasti se kasvaa huomiseen iltaan mennessä! Tänään sain onneks maistaa pipareita, joita Anni oli ahkerana leiponu ison kasan (:

Eilen (lauantaina..) oli siis vielä ihan normaali koulupäivä! Aamulla mietin miljoonasata kertaa jaksanko raahautua kouluun, kun tiesin että kaikkialla muualla päin maailmaa jo lomaillaan joulun kunniaksi.. Kiltti tyttö kun oon menin kouluun, torkuin siellä muutaman tunnin, söin kakkua luokkalaisten kanssa ja lopun ajan laskin minuutteja. Päivän iloisin hetki koitti varmasti silloin, kun kellot soivat ja mä oli vapaa kahden viikon lomalle! ;D

Perjantaina "juhlittiin" kavereitten kanssa Annin synttäreitä ja lähdettiin luistelemaan :D Oltiin kuultu, että täällä Cagliarissa on sisäluistelu paikka Capo Horn ja uteliaina suunnattiin bussilla sinne. Suomalaisena pettymys oli aika suuri paikalle saavuttua: a) "kaukalo" oli pienin mitä oon koskaan nähnyt b) jää oli super super huonossa kunnossa c) jäästä 1/3 ei ollut edes käytössä d) luistimet näytti siltä, että iso lauma koiranpentuja oli käynyt pureskelemassa niitä aikansa kuluksi e) oon varma ettei luistimia oltu terotettu ainakaan 10 vuoteen. Kaiken ton summana voitte kuvitella, kuinka "helppoa" se luisteleminen oli :D Olo tuntu kuin pikkutytöltä, joka harjottelee pystyssä pysymistä.. Yritä siinä sitten todistaa, että kyllä me suomalaiset osataan luistella! Haha mutta en voi väittää vastaan, etteikö ollut hauskaa :D Varsinkin kun yrittää opettaa taiwanlaista luistelemaan noissa olosuhteissa! Luistelun jälkeen mentiin yhdessä sushille<3 Se on vaan niin hyvää!

Eilen discossa juhlimassa joulua (;  Tänään eka lomapäivä! Illalla joulu-nyyttäri-illallinen vaihtereitten, interact-nuorten ja muuten vaan kavereiden kanssa. Oltiin ahkeria ja leivottiin Annin kanssa jotain suomalaista: pari pinaatti-feta-piirasta :D Ainakin meijän mielestä ne on suomalaisia, koska ne kuuluu perussuomi-juhlapöytään.. Ja muutenkin on hyvä syöttää italialaisille vähän fetaa, koska nää on niin täynnä italialaisuutta ja mozzarellaa, ettei kukaan viitti ostaa fetaa, minkä takia se on ylikallista kaupassa xD

Tossa ylhäällä on siis kuvia mun luokkalaisista, joiden kanssa kulutan koulupäivät täällä päin :)
Ja nyt varmuuden vuoksi, jos ei musta alkuviikosta kuulu mitään:

HYVÄÄ JOULUA KAIKKI RAKKAAT SIELLÄ SUOMESSA! KOVA IKÄVÄ ON! <3 <3 <3

Syökää mun puolesta paljon kinkkua, laatikoita, fazerin sinistä, niitä marmeladi pallukoita, pipareita glögin kanssa... Laulakaa joululauluja ja kertokaa terkkuja joulupukille! Täällä ei oo tonttuja näkynyt, mutta onneksi mun pikkunen Joel-tonttu hymyilee 24/7 mun seinällä<3

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

My Father's House

Heippodei pitkästä aikaa!

Kuten otsikkokin kertoo, niin tällä kertaa haluaisin kertoa teille paikasta nimeltä My Father's house. Oon maininnut siitä täällä aikasemminkin, mutta nyt kerron vähän tarkemmin. Se on siis sellanen lastenkoti lähellä Tulancingoa, jossa me vaihtarit käydään viettämässä aikaa siellä asuvien lasten kanssa pari kertaa kuukaudessa :)
Siellä on kaikenikäisiä lapsia, joilla ei oo omaa perhettä eikä kotia. Näillä lapsilla on siellä tosi hyvät oltavat sekä paljon seuraa ja tekemistä.

Me vaihtarit mennään sinne usein viikonloppuna. Viedään sinne usein meidän host-sisarusten vanhoja leluja ja vaatteita sekä ruokaa. Tähän mennessä jokaisella kerralla siellä olevat ohjaajat on järjestänyt meille ja niille lapsille jotain kivaa tekemistä. Ollaan tehty ovikyltit, piñatat, laulettu, leikitty, tanssittu sekä ihan vaan vaihdettu kuulumisia. Ne lapset on aina tosi innokkaina tekemässä juttuja meidän kanssa. Ne on myös niin hellyyttäviä, kun ne tulee halaamaan eikä ne ikinä haluais että me lähdetään...

Oon niin iloinen, että me saadaan auttaa ja vaan tehdä ne lapset iloisiks menemällä sinne yhdessä :)

Ja nyt muihin juttuihin! Lauantaina oon ollut täällä taas yhden kuukauden lisää, kun mulla tulee täyteen 5 kuukautta Meksikossa. Samalla jouluaatto lähestyy enkä voi uskoa, miten aika oikeesti menee niin nopeesti. Mulla ei kyllä vielä oo sitä joulufiilistä, koska mittari näyttää yli 20 ja koska mulla on ikävä kaikkia suomalaisia joulujuttuja. Kuten esimerkiksi joulutorttuja, glögiä, Fazerin konvehtirasioita, äidin joulukoristeita, villasukkia, lunta, papan joulupukkiasua, piparkakkutaloa, joululahjaostoksilla käymistä ja tottakai ihan vaan omaa perhettä... No ainakin osaan arvostaa entistä enemmän näitä juttuja tän vuoden jälkeen!!

En kuitenkaan usko, että tuun olemaan surullinen tänä jouluna! Mulla tulee vaan olemaan erilainen joulu, joka tulee olemaan meksikolainen. Oon onnekas, että saan kokea tän vuoden aikana niin paljon uusia juttuja ja tää joulu on yks niistä. Mun uus host-perhehän on yhtä iso, kuin mulla on Suomessa, joten se helpottaa! :)

Osa kuvista on sieltä lastenkodista ja loput on sekalaisia kuvia viime viikoilta.


Besitos, Oona